Työarki koittaa reilun viikon päästä, joten kotona viihdymme viiden kuukauden tauon jälkeen tiiviimmin, mutta vielä sitä kesää taitaa olla sen verran jäljellä, että nautimme syksyn kirpakammista aamuista mökkimaisemissa.
Kotimme on nykyään yli 20 vuoden omakotiasumisen jälkeen keskustassa, rauhallisessa kerrostalossa, sen ylimmässä eli kolmannessa kerroksessa reilun 40 portaan päässä. Suurin muutos oli kodin koon pienentyminen reilusti, joten tavarapaljoudesta luopuminen on ollut projektina jo pitkään ja jatkuu edelleen. Nytkin on parhaillaan kirpparipöytä tyttären kotikaupungissa.
Nykyisen kodin oston ehtona minulla oli, että olohuoneen ja toisen makuuhuoneen välille puhkaistaan oviaukko ja vanha ovenpaikka tukitaan. En halunnut levyttää seinää umpeen, vaan teimme syvennyksen valokuville (projekti edelleen kuvien vaihdon ja lisäyksen osalta kesken). Taustana on Effex- levyt -väri kelo- ja pielet hieman hiottua raakalautaa.
Mummila-sydämen hankin itselleni onnesta ymmyrkäisenä reilut seitsemän vuotta sitten, kun kuulin, että minusta tulee ensimmäistä kertaa mummi.