Lapsuuden jouluja

Lapsuuteni jouluihin liittyy monia ihania asioita ja muistoja. Pienestä maaseudun tytöstä 60-luvulla tuntui, että lunta oli hirvittävän paljon, ja olihan sitä, pakkaset olivat paljon purevampia ja oli todellakin talvia isolla T:llä ja joulukin oli isolla J:llä.
Jouluun valmistauduttiin kuten nytkin, siivottiin, leivottiin ja valmistettiin laatikoita (nykyään ne tekee Saarioisten äidit), paistettiin kinkku ja keitettiin lipeäkalaa. Lisäksi oli myös pikkelsejä, aladobia, kaloja, salaateja ja ne kuuluisat vihreät herneet. Luumukiisseli kermavaahdolla kruunasi aterian.

Isäni oli erittäin hyvä ruoanlaittaja, hän heräsi jouluaamuna aikaisin aamusta keittelemään rosolliaineksia, joita me lapset sitten pilkoimme valmiksi. Miksei tuotakin olisi voinut hoitaa jo edellisenä päivänä.,hmm. Koska vanhempani olivat molemmat opettajia, meillä oli arkisin ihana kotiapulainen, voi mikä kamala sana, joka hoiti meidät lapset sekä huushollin. Hän leipoi joululeivonnaset valmiiksi, me lapset auttelimme joskus.

Kuusi koristeltiin aina vasta jouluaattoaamuna, se oli iso ohjelmanumero.
Aamupällä katseltiin televisiosta lasten jouluohjelmaa, ja kun joulurauha julistettiin, siihen loppui kiire ja hössötys kuin seinään. Odotettiin vain joulupuuroa, sitten jouluateriaa sekä tietysti joulupukkia lahjoineen.

Täällaiset kaksi sukulaistädin koristelemaa kynttilänjalkaa olivat pöydässä, silloin vielä en niiden kauneutta nähnyt, nykyään pidän niistä todella paljon.

Jouluna syötiin aina juhla-astioista. Kultareunaiset Arabian Mökki-sarjan astiat 1930-luvulta olivat käytössä jokaisena jouluna, lautasia oli katettuna kolmea eri kokoa, todella kätevää, laseja molenlaisia, hopeiset aterimet ja tietysti valtaisa tiskivuori aterian jälkeen.

Itse uskoin joulupukkiin todella pitkään, huolimatta isoveljeni väitteistä, että joulupukki on naapurin Tapsa. Olin kesällä täyttänyt jo kymmenen, kun karmea totuus seuraavana jouluna paljastui. Seurasin todella tarkkaan pukin piirteitä, ja kyllähän siellä parran takana lymyili se samainen Tapsa. Voi mikä pettymys ja kiukku minuun iski. Äidille olin vihainen, kun hän oli ne kirjeet keittiön ikkunalta otanut talteen eli huijannut meitä.
Lapsen maailma oli tuolloin hyvin mustavalkoinen ja ymmärrys ei riittänyt aivan kaikkeen. Joululauluista eniten hämmennystä herätti pienessä mielessäni laulu  Kun Joulupukki suukon sai. Onhan se ihmeellistä, kun äiti antoi joulupukin pussata ja isille ei kerrottu mitään. Tätä pohdin paljon, laulu sekä hämmensi että kiinnosti. No,sitten kun totuus joulupukin olemassaolosta selvisi, ratkaisi se monta kysymystä.

Joulupukki lahjat jo toi, Pikku-Jukka unta vielä  saada vaan ei voi;kas, painaa hänen mieltään tuo niin suuri salaisuus. Ei hillitä voi kieltään, vaan saa kuulla nalle uus:

Voi, kuinka hassua mä nähdä sain,
äsken kun mä karamellin hain.
Mä hiivin saliin päin,
oven rakoon salaa jäin,
kun äidin kanssa joulupukin juttelevan näin.
Ja kuinka hassusti se sattuikaan
joulupukin partaan valkeaan.
Voi, mikä nauru syntyiskään
jos isi sais tietää tään,
että joulupukki suukon sai. 

Jouluna ei meillä käyty missään kylässä eikä meillä käynyt ketään (muita isovanhempia ei enää ollut kuin isoäiti, hänkin asui melkein koko lapsuuteni Amerikassa)  Kavereille sai mennä näyttämään lahjoja vasta tapaninpäivänä, ja silloinkin tavattiin vain ulkona. Oli siinä meillä lapsilla odottamista. Ainoa poikkeus oli, kun muutaman kerran todella aikaisin jouluaamuna lähdimme parhaan tyttökaverini kanssa joulukirkkoon kirkonkylään bussilla, siinä oli tunelmaa.

Nämä enkelit ovat olleet lapsuudessani aina jouluna esillä. Niiden ikää en tiedä, mutta ovat vanhoja ja Amerikasta tuotuja joskus muinoin.

Ihania joulumuistoja, toivottavasti olen omille lapsilleni pystynyt jättämään vastaavia kokemuksia, vaikkei niin perinteistä ehkä ole ollutkaan.

              Haikein mielin Heljä